Tervetuloa!

Klikkasit juuri itsesi kirjoittaja, kirjastonhoitaja Mervi Heikkilän blogiin, jossa kerrotaan elämästä eri rotuisten lampaiden ja maatiaiskanojen kanssa sekä vaihtelevasti muistakin tärkeitä asioista, kuten huovutuksesta ja lankojen kasvivärjäyksestä.



maanantai 8. heinäkuuta 2013

Farmari-tunnelmia

Sillä välin, kun Tuulilaakson maatiaiskanat patsastelivat siipikarjaosastolla, seisoi emäntä Etelä-Pohjanmaan lammaskerhon pöydän ääressä. Kerhon pöytä oli mukavan runsaan näköinen, päivystäjiä riitti, samoin asiakkaita.


Muiden lammastuotteiden keskellä ammuivat Tuulilaakson huovutetut lehmät...


ja pönöttivät kasvivärjätyt rygja-langat.


Nenän huovutustyöpaja herätti paitsi kiinnostusta, myös hilpeyttä.


"Jos vanha nenä kyllästyttää, täällä voi tehdä uuden, värikkäämmän!"


Ja monenvärisiä neniä marmorikuulan ympärille huovuttaen pajassa syntyikin.


Osaston vieressä oli aitaus, jossa järjestettiin mm. kerinnän sm-kilpailut. Pikavauhtia villoistaan päässeet pässit nauttivat elämästään kisan jälkeen. Osa kotieläinosastoista oli suorastaan idyllisessä ympäristössä.


Ja lokoisat oltavat oli myös varsinaisissa näyttelykarsinoissa. Jatkuvasta ihmisvilinästä huolimatta eläimet osasivat myös rentoutua.

Kaikkiaan Seinäjoen Farmari-näyttely oli elämys myös minulle. Tutustuin moniin lammasihmisiin, sain kutsuja markkinoille, keskustelin kasvivärjäyksen ja huovutuksen saloista, näin monia upeita eläimiä ja tietenkin sain myös kaikki rahani pikavauhtia tuhlattua,

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti