Tervetuloa!

Klikkasit juuri itsesi kirjoittaja, kirjastonhoitaja Mervi Heikkilän blogiin, jossa kerrotaan elämästä eri rotuisten lampaiden ja maatiaiskanojen kanssa sekä vaihtelevasti muistakin tärkeitä asioista, kuten huovutuksesta ja lankojen kasvivärjäyksestä.



lauantai 29. syyskuuta 2012

Mikkelinä

Mikkelinpäivä tyhjää pellot, lukitsee riihet, laittaa ämmät pirttiin ja nauriit kuoppaan.


Tuulilaaksossa Mikkelinpäivän aamu paljasti syksyn ensimmäiset kuuraiset heinänkorret. Otin vihjeestä vaarin ja aloin siirtää kanoja talvikanalaan.


"Joko mennään, joko mennään?" kyselevät Nelli, Ninotska ja muut rouvat.


Kanalassa tosin asusti jo terhakka pikkukukkojen parvi, joten kovin seesteisesti ei muutto sujunut. Hetken aikaa pöllysivät höyhenet ja vallitsi iloinen "kaikki tappelee kaikkien kanssa" -sekasorto. Onneksi kukot ovat vielä niin pieniä, että sopu vihdoin löytyi. Ja voi sitä sisustamisen intoa, kun talvikanalasta löytyi uusia, mielenkiintoisia pesäkoloja. "Olisiko tämä heinänkorsi hyvä tässä? Entäpä jos sen siirtäisi tähän?"


Pilkkurintainen Erkki on tällä hetkellä Tuulilaakson ainut isokukko. Hän ei kuitenkaan ota rooliaan tarpeeksi vakavasti, vaan haluaa edelleen viettää villin ja vapaan pihakukon elämää. "Jihuu! Minua et kiinni saa!"

Ehkä kalahaavi tai aika auttavat tähän asiaan ja saan Erkin ennen pitkää pitämään pikkukukoille kuria kanalaan.

Tuulilaakson lammaskatras on kasvanut hämmästyttävää vauhtia tänä syksynä. Mammoja tai sellaisiksi aikovia on jo yhteensä yhdeksän kappaletta. Katraaseen kuuluu nyt suomenlampaita, rygjia, risteytyksiä ja yksi ihana kainuunharmaskin.


Kuvassa uusin tulokas, muhkea suomenlammas Alma-mamma ilmaisee hyvin selvästi, mitä mieltä hän on kännykkäkameran kanssa häärivistä naisihmisistä. Hän on myös vielä hiukan tyytymätön uusiin kavereihinsa. "Ei ketään tuttuja. Tylsä paikka", rouva mutisee ja tönäisee kaveria. Ehkä hän aikaa myöten löytää Tuulilaaksosta uusia sydänystäviä.


Sellaisen vieressä on hyvä ottaa päivätorkut, vakuuttelevat Esikko ja Panda. Minulla ainakaan ei ole vastaan väittämistä.


lauantai 1. syyskuuta 2012

Sadonkorjuu

Tuulilaaksossa ei syksyllä(kään) tarvitse maata ja syljeksiä kattoon. Sadonkorjuu on hauskaa ja maukasta, joskin välillä sotkuista ja kuumaa puuhaa.

Omenasato ei tänä vuonna ollut kummoinen. Vanhat puut antoivat kahtena edellisvuonna ämpäreittäin omppuja, tänä vuonna ne huilaavat. Toinen kasvattaa rungossaan jo isoja, valkoisia sieniäkin, joten niillä tuskin on edessään kovin monta kesää.

Pikkuruinen, ahkera keltakaneli sen sijaan ilahdutti Tuulilaakson väkeä ja kantoi selkä väärällään maukkaita omenoita.


Kasvimaan yllättäjä oli tänä syksynä punajuuri. Ikinä ei ole Tuulilaaksossa punajuuria kasvanut, vaan nytpä ne lihoivat ja paisuivat oikein mehukkaiksi. Sipuleitakin saatiin. Sen sijaan porkkanat päätyivät parempiin suihin ja lantut innostuivat kasvattamaan vain muhkeat naatit.


Kuvassa on myös muutama äkkiväärä kasvihuonekurkku. Luulin ostaneeni avomaankurkun taimen, vaan sepä venyttääkin hedelmänsä pitkiksi ja kasvilavan seinien tullessa vastaan kääntää ne hauskasti mutkalle.


Potut paisuivat mukavasti, vaikka sato ei määrältään päätä huimannut. Isoista mölliköistä saa onneksi maukkaita uuniperunoita. Pesty peruna halkaistaan, päälle öljyä, suolaa ja mausteita ja eikun uuniin noin kahteensataan asteeseen kunnes pinta vähän ruskistuu.

Onneksi raskasta sadonkorjuutyötä ei Tuulilaaksossa tarvitse tehdä yksin. Ahkerat apulaiset huolehtivat, etteivät esimerkiksi ilkeät madot pääse liikaa lisääntymään pottumaalla.

 
Kuvassa renkipojat poseeraavat työmaallaan kesäkanalan edustalla. He toivottavat blogin lukijoille oikein leppoisaa ja satoisaa syksyä!