Tervetuloa!

Klikkasit juuri itsesi kirjoittaja, kirjastonhoitaja Mervi Heikkilän blogiin, jossa kerrotaan elämästä eri rotuisten lampaiden ja maatiaiskanojen kanssa sekä vaihtelevasti muistakin tärkeitä asioista, kuten huovutuksesta ja lankojen kasvivärjäyksestä.



torstai 28. kesäkuuta 2012

Talviturkki pois

Tänään viimeinenkin Tuulilaakson mäkättäjä pääsi talviturkistaan. Syy myöhäiseen ajankohtaan ei tällä kertaa ole silkka laiskuus, vaan minun piti odotella edellisen kerintäkerran haavojen parantumista, ennen kuin tartuin koneeseen uudelleen. Ja ei, ne haavat eivät olleet lampaassa vaan keritsijän peukalossa.


Onko tässä Tuulilaakson uusi seinäkoriste? Ei, vaan ihanainen Sinikukka, jonka pää on kerintätelineessä tukevasti mutta hellästi kiinni.


Kerinnän kuluessa Sinikukan kakarat, Esikko ja Late, kävivät välillä ihmettelemässä touhua. "Mitä kummaa, äipältä tippui takki!"


Kerinnän ja sorkkahoidon jälkeen perhe sai retkeillä vapaana pihassa. Kerintäkoneeseenkin oli tehtävä lähempää tuttavuutta.



"Hähää! Huutakaa te vaan siellä aidan takana. Me kirmaamme täällä puolen nyt!" Sinikukan ajatukset saattoi melkein kuulla.


Ilmeisesti rouvalle ei jäänyt kaunoja myöskään keritsijää kohtaan. Tämä lammas tulisi vaikka syliin tai kainaloon nukkumaan. Olenko jo muuten kertonut, että lampaat ovat hyvin terapeuttisia ja ihania eläimiä?
Sen kunniaksi haenkin niitä ensi viikolla Tuulilaaksoon muutaman lisää.

keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Eräänä kauniina kesäpäivänä

Kun arktinen myrsky raivoaa Tuulilaaksossa, on hyvä muistella parin päivän takaista kaunista kesäpäivää.

Aurinko säteili, pihan siivekkäät konsertoivat ja olisi ollut mitä parhain hetki vaikka rapsutella lampaita.


"Rapsuta, äiti, rapsuta!" Määkivät Tereza ja Sinikukka. Mutta äiti ei rapsuttanut.


"Tule tänne varjoon kellimään!" kehräsi Kalma-Alma. Mutta kukaan ei tullut.


"Nyt juuri on ihan paras hetki syödä! Söisit sinäkin!" kehotti Rasmus-poni. Uteliaille paljastettakoon nyt, että sydämenkuva kankussa ei tuonut Rasmukselle juhannusheilaa - mutta mitäs ruuna heilalla, kun vaan heinää riittää.

Vaan mitä tein minä?


Niin juuri. Eikä tarvitse pelätä, että tämä työ loppuisi liian nopeasti. Ensi kesäksi hankin kyllä jonkin moottorivetoisen talikon - tai sitten kesärengin.

tiistai 19. kesäkuuta 2012

Kesäkanalassa

Kaikki Tuulilaakson kanat, lukuunottamatta pikkutipuja, ovat muuttaneet kesäkanalaan.


Pienemmässä kelta-punaisessa pytingissä asuu nuoriso, isommassa valko-punaisessa aikuiset kanat ja kukot. Olen pitänyt kovasti tästä, itse kehitellystä mallista. Kun koko alalla on katto, eivät sateet kastele tarhan pohjaa. Toisaalta katon rajassa olevat orret ovat myös hyvin suojassa tuulilta ja huonolta säältä.



Isojen kanojen puolella asustaa toistaiseksi kaksi kukkoa. Kiekumisnäytteen antaa tässä vaalea ilmajokinen, jolla ei ole lainkaan nimeä! Hänestä piti tulla patakukko, mutta niin vain on jäänyt ikävä työ tekemättä ja hän on edelleen parvessa. Pääkukko on tietenkin Sirius Musta.


Tänä aamuna Tuulilaaksossa on ahkeroinut yhden naisen nokkosentorjuntayksikkö. Nokkoskerpuista saa maittavaa ja rautapitoista talviruokaa kanoille. Tänään keksin, että voisin kuivattaa kerput kesäkanalan katossa. Pelkona on tietenkin, että joku napsii nokkoset parempiin nokkiin sitä myötä kun ne kuivuvat.


Nuorisopuolella majailee yhdeksän kotkottajan jengi. Kahdeksan on puhtaita ilmajokisia, mutta yksi on tyrnäväläinen maatiaiskukonalku. Oikealla poseeraava herrasmies harjoittelee jo kiekumista ja on omaa kanalaumaa vailla. Hän on mielestäni kovin hauskan värinen ja mukavan luontoinenkin - jos blogin lukijat tietävät kanalauman vailla kaitsijaa, tässä olisi potentiaalinen ehdokas.

lauantai 16. kesäkuuta 2012

Värejä ja ääniä

Tänään Tuulilaaksossa on kuulunut kauniita ääniä ja nähty ihania värejä.

Aamulla koiranputkiliemipadan alle sytytettiin tuli. Päivän mittaan oman liemensä saivat myös lupiini, pietaryrtti, mesiangervo, raparperi-koivu ja safran-jauhe. Liemistä puolestaan tarttui kauniita värejä villalankaan.


Vanhat kotapadat valjastettiin uuteen käyttöön hitsaamalla niihin jalat. Myös tiilille löytyi uusiokäyttöä tilapäisiksi tulisijoiksi. Isossa padassa värjäytyi helposti kymmenenkin vyyhteä kerralla, eli kilo villalankaa.


Osa liemistä tosin kiehui hiukan pienemmissä kattiloissa, korkeintaan kolme vyyhteä kerrallaan. Tänään värjättiin kolmesäikeistä valkoista ja kaksisäikeistä harmaata suomenlampaan villalankaa.


Värjäyksen ja etikkahuuhtelun jälkeen jokaiseen kuivumaan nostettuun vyyhteen kirjoitettiin, mistä kasvista väri oli saatu ja millä aineella se oli puretettu kiinni lankaan. Tuulilaaksossa käytettiin pääasiassa alunaa ja rautavihtrilliä. Kuparivihtrilliä ei ollut, joten lupiiniastiaan pudotettiin kupariputki. Ehkä se vaikutti, ehkä ei.



Tuulilaakson värjäyspäivään osallistui neljä urheaa naista. Kaksi heistä innostui puuhasta niin, että ahkeroi aamukymmenestä iltakahdeksaan. Tai tarkalleen ottaen Kanakko aloitti jo aamukahdeksalta. Tuloksena oli 29 vyyhteä kauniita keltaisen ja vihreän sävyisiä villalankoja.

Mutta ne äänet! Kaiken sirkutuksen ja piipityksen, hirnumisen, määkimisen ja haukkumisen lisäksi Tuulilaaksossa soi nykyään satakieli. Upeaääninen muusikko ilahduttaa kuulijoita aamuin illoin. Toivottavasti onni on lauluniekalle myötäinen ja maailmalle lehahtaa syksyllä kokonainen sisarussarja Tuulilaakson satakieliä!


sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Kapteenin sana on laki

Joskus Tuulilaaksosta täytyy päästä pois. Otsikon sanonta, englanniksi tosin, luki veneessä, jolla Kanakko matkasi eilen Raippaluodosta Valassaarille. Kiltti käyttäytyminen veneessä palkittiin saaren upealla luonnolla. Kanakolla oli edelleen vain kännykkäkamera käytössä, mutta kohtuullisia kuvia sai silläkin.


Pikkuruisen tutkimusaseman ovi oli kauniisti ajan patinoima. Valassaaret on linnustonsuojelualue, jossa rengastetaan ja tutkitaan lintuja. Kaikenlaisia siivekkäitä näkyikin, merikotkasta kottaraiseen. Kuulemma saarella asuu kesäisin myös lampaita, mutta harmikseen Kanakko ei nähnyt ainuttakaan pikku päkättiä.


Osa saaren linnunpöntöistä oli jo harmaantunut ja jäkälöitynyt komeasti.


Luontopolku kuljetti Etelä-Pohjanmaan luonnonsuojeluyhdistyksen retkeläisiä halki kauniin saaren. Metsiä, kivikoita, katajikkoja, linnunlaulua ja muistomerkkejä - kaikesta kertoi leppoisasti oppaamme  Vesa Heinonen.


Mitä kaikkea onkaan nähnyt vanha venevaja? Majakanvartijat eivät enää ahkeroi saarella, silakanpyytäjiä ei juuri näy. Sen sijaan vajan uusia tuttavuuksia ovat turistiryhmät ja lintujen tutkijat.

Valassaaret oli hieno elämys.  Ainoastaan Ronjan ja Birkin keväthuuto jäi kuulematta, eikä valkovuokkojakaan tainnut näkyä. Sen sijaan Kanakko sai kiivetä majakkaan ja maistaa suomyrttiä, jolla on ennen vanhaan paranettu viinan makua ja väriä. Huh!