Tervetuloa!

Klikkasit juuri itsesi kirjoittaja, kirjastonhoitaja Mervi Heikkilän blogiin, jossa kerrotaan elämästä eri rotuisten lampaiden ja maatiaiskanojen kanssa sekä vaihtelevasti muistakin tärkeitä asioista, kuten huovutuksesta ja lankojen kasvivärjäyksestä.



perjantai 20. huhtikuuta 2012

Tilaisin yhden kevään, kiitos!

Kuka sanoikaan, että huhtikuu on kuukausista julmin? Kanakon hermoja ainakin koettelee alituinen räntäsade, kolea sää ja harmaa taivas. Ihan varmasti on tilattu yksi kappale kunnollista, suloista kevättä ja saatu tilalle ihan sekundaa. Voisiko jonnekin lähettää reklamaation? Tai edes oikaisuvaatimuksen?

Aurinkoa Tuulilaakson päiviin tuo onneksi pikkuväki. Olohuoneessa sirputtaa kuusitoista ilmajokisen maatiaiskanan tipua. Heistä pienin on hurja selviytyjä, oikea ihme. Hän piipitti kuoressaan päivä sen jälkeen kun hautomakone oli otettu pois päältä. Ennen töihin lähtöä kanakko kuori kylmän tipusen ulos kuoresta, lämmitti hiustenkuivaajalla ja laittoi pikkuisen lämpölampun alle uskoen, ettei kukaan voi selvitä tuollaisesta. Vaan kyllä voi.

Eloonjäämistä on toki yritetty edistää juottamalla pipetillä sokerivettä ja hunajaa, sillä kuoriutumisen viivästyttyä vararavinto on vähissä, ja tipu nääntyy helposti. Nyt sitkeä sissi jo syö itse, molemmat silmät ovat avautuneet ja jalatkin oienneet. Sankaritipulle on luvattu, ettei hänen tarvitse lähteä Tuulilaaksosta ikuna - Kanakko tietenkin toivoo, että sitkimys osoittautuisi kasvaessaan kanaksi eikä kukoksi.

Lampolassakin riittää vilinää. Kaikki lammasmammat ovat onnistuneesti karitsoineet. Sinikukka sai kaksi mustaa lapsosta ja Terezalla ja Venuksella on molemmilla yksi valkoinen karitsa. Venuksen Einari-poika on jo oppinut kyläilemään Sinikukan Laten ja Esikon luona, Terezan Elle-Riikka sen sijaan pysyy turvallisesti oman äidin helmoissa. Bruno-pässi joutui hankalan luonteensa takia lähtemään vihreämmille laitumille ja Tuulilaaksoon saapuukin uusi isäpässi aikaisintaan syksyllä.

Kanakon kameran laturi on edelleen hukassa, mutta uusi on tilattu. Ennen sen saapumista täytyy tyytyä valamaan kevätuskoa mieleen katselemalla vanhoja kesäkuvia. Viime vuoden kesäkuussa Tuulilaaksossa näytti tältä:

Ja tältä:


Tuon alemman kuvan maisema ei tosin voi toteutua ensi kesänä, sillä pikku-Kanakon keinu on purettu pois, eikä Tuulilaaksoon ole tulossa kalkkunaparvea. Sen sijaan Tuulilaaksoon muuttaa pieni poni - kunhan hänelle ahkeroidaan valmiiksi talli ja tarha.

perjantai 6. huhtikuuta 2012

Pääsiäisvieras

Hän on täällä. Ensimmäinen Tuulilaaksossa syntynyt lammasvauva, Terezan tytär Elle-Riikka. Oletteko koskaan nähneet tuollaisia tötterökorvia? Huomaattehan, kuinka viisas katse hänellä on? Ja kuinka sopusuhtainen kroppa ja vahvat pienet jalat?


Kyllä, Kanakonkin mielestä hän on maailman kaunein lammaslapsi. Tereza-äiti hoitaa häntä huolella ja Venus ja Sinikukka katsovat vierestä kateellisina, toistaiseksi.

Lunta on satanut paksusti, mutta Tuulilaaksossa on silti kevät. Tipuja hoidetaan tarmokkaasti, karitsaa imetetään ja kalkkunat huutavat niin että Kanakon korvat menevät lukkoon. Lintulaudalle täytyy viedä ahkerasti apetta, että hyvässä uskossa Suomeen juuri muuttanut peippokin selviää. Kyllä se kohta hellittää, talvi.

sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Juksausta ja Noitatarinoita



Kanakko juksasi kanaa. Vai olisiko käynyt niin, että kana juksasi Kanakkoa?

Ninotska-maatiainen oli sitkeästi maannut pesässä jo tolkuttoman pitkän ajan. Kanakko oli laittanut sille kokeeksi alle yhden kalkkunanmunan. Mitään ei kuitenkaan näyttänyt tapahtuvan, joten Kanakko fiksuksti päätteli kalkkunapariskunta Murun ja Kuikan suhteen olevan edelleen lähinnä kaveripohjalla.

Kanakkoa tietenkin säälitti pitkä, turha haudonta ja kun hautomakoneesta pyllähtäneet tiput olivat lähdössä uuteen kotiin, Kanakko päätti, että Ninotska saa adoptoida pari kukkopoikaa huollettavakseen. Täytyyhän pitkä pesässä makaaminen jollain tavalla palkita!

Kanoilla ja tipuilla vaistotoiminta on vahvaa. Vaikka hautomakonepoikaset olivat reilun viikon aivan tyytyväisen oloisina asustaneet lämpölampun alla keskenään, ne heti äitikanan nähdessään osasivat käyttäytyä oikein ja tunkivat itsensä sen lämpimään höyhenistöön. Yhteinen kielikin näytti löytyvän. Kanakko oli siis tyytyväinen adoptioprosessiin ja päätti poistaa Ninotskan alta turhakkeeksi osoittautuneen kalkkunanmunan. Mutta mitä ihmettä! Kanan alla olikin kalkkunanmunan lisäksi äskettäin kuoriutunut kanatipu. Joku kananen oli salaa muninut Ninotskan pesään ja nytpä rouvalla on huollettavanaan kolme tipua, kaksi isompaa ja yksi pienempi. Sulassa sovussa perhe nyt elelee entisessä kaninhäkissä, suojassa isoilta kukoilta ja tuikeilta kanatädeiltä.

Kevätvilliintyneessä kanalassa hautomakuume on myös tarttunut ja vanha, punaruskea Nuunu-rouva on vuorostaan pläsähtänyt pahnoille vakavassa hautomistarkoituksessa. Saapas nähdä, millaisia piiperöisiä kolmen viikon päästä maailmaan putkahtaa.


Tänään maailmaan putkahti myös jotain muuta. Kanakon uusin äänikirja Myöpelinmäellä. Tarinoita noitien salaiselta suojelualueelta ilmestyi sopivasti ennen pääsiäistä. Äänikirja on tarkoitettu ehkä vähän isommalle kuulijakunnalle kuin Satupiiri-äänikirja. Kanakolla oli ajatus, että Myöpelinmäellä voisi olla peräti koko perheen yhteinen äänikirja, jota jaksaisivat esimerkiksi automatkoilla kuunnella sekä etu- että takapenkkiläiset. Ääninäytteen voi kuunnella kustantajan sivulta: Noitatarinoita

Kanakolla on muutama äänikirja myynnissä myös kotona, mutta eiköhän äänikirjaa saa kohta myös kirjakaupoista ja kirjastoista. Myöpelinmäellä on kirjoitettu pelkästään äänikirjaksi, paperikirja ei ole lainkaan suunnitelmissa.