Tervetuloa!

Klikkasit juuri itsesi kirjoittaja, kirjastonhoitaja Mervi Heikkilän blogiin, jossa kerrotaan elämästä eri rotuisten lampaiden ja maatiaiskanojen kanssa sekä vaihtelevasti muistakin tärkeitä asioista, kuten huovutuksesta ja lankojen kasvivärjäyksestä.



sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Pakkasta ja pihabongausta

Tuulilaaksossakin bongataan tänä viikonloppuna lintuja. BirdLife Suomi järjestää vuosittain hauskan pihapongauskisan , johon Kanakkokin aikoo nyt ensimmäistä kertaa osallistua.
Bongausaika alkoi Tuulilaaksossa alkoi tänään klo 10.20. Aika on oikeastaan hiukan huono, sillä puolilta päivin pihan lintuelämä hiljenee ja siivekkäät näyttävän viettävän siestaa. Mutta siitä huolimatta listassa on jo kolme lajia: peltopyy, talitiainen ja sinitiainen.
Ihan realistinen tunnin bongauksen tulos olisi kuusi lajia: edellisten lisäksi harakka, pikkuvarpunen ja varpunen siipeilevät Tuulilaaksossa päivittäin.

Eilen Kanakko innostui kuvaamaan lintulaudan alla viihtyviä pylleröisiä kanalintuja.


Pakkasta on noin viisitoista astetta ja peltopyiden muoto lähenee ilmapalloa. Etäisesti tulevat mieleen myös napa-alueiden pingviinit paksuine rasvavarastoineen.


Tuulilaakson muut, kesymmät siivekkäät pysyvät pakkasilla kanalan lämmössä. Kestopehku lämmitti hyvin leudommilla pakkasilla, mutta nyt lisälämpöä tuo öljytäytteinen patteri. Lampaat sen sijaan kasvattelevat masujaan ilman lisälämpöä, sillä lampolan paksu pehku ja isot eläimet lämmittävät itse oman talonsa. Myöskään muhkeat kalkkunat eivät tarvitse pattereita.  
Pakkanen ei siis ole kovin iso ongelma Tuulilaaksossa. Sen sijaan yllättävän haasteen Kanakon päivittäiseen elämään tuovat munivat siivekkäät. Kanan- ja kalkkunanmunavuoret vyöryvät tiskipöydällä. Munakkaiden ja keitettyjen munien syönti kyllästyttää, leipominen ei oikein innosta karppaajaa. Nyt täytyykin keskittyä etsimään uusia, yllättäviä munareseptejä. Mieluiten sellaisia, joihin voisi upottaa vaikka tiun munia kerrallaan.

5 kommenttia:

  1. Kalaa, vihanneksia, juustoraastetta, mausteita. Ja kananmunia uunivuokaan ja vuoka uuniin. Kalan lisäksi ohjeessa voi käyttää muitakin lihoja ja tietysti siihen tulee se purkki kermaa myös.

    VastaaPoista
  2. Oih, kuulostaa hyvältä! Ja munia saa varmaan laittaa niin paljon kuin vuokaan mahtuu. :-)

    VastaaPoista
  3. http://www.maku.fi/resepti/jauheliha-munakasrulla

    Tuollainen munakasrulla on hyvää, mutta yleensä sitä ei raaski tehdä, kun menee niin paljon munia. En täytä lihalla, vaan kasviksilla ja juustolla. Karppaaja ei kai voi laittaa jauhoja, mutta ehkä ne voi korvata jollain tai jättää pois?

    Eikös munista voi tehdä juustoakin? Ja Ahvenanmaan pannukakkua, paitsi että siihenkin tietysti tulee jauhoja.

    Oletko lukenut Aku Ankka -sarjakuvan, jossa Aku vartioitsi Roopen kananmunavarastoja? Se on hyvin tunnettu Barksin piirtämä jakso, joka päättyy Omeletin kaupunkiin...

    terv. Sari

    VastaaPoista
  4. Kiitos vinkistä! Täytyy ottaa ruokalistalle munakasrulla.
    Ihan Roope-ankan varastojen mitoissa ei onneksi vielä olla, mutta kohta voinen muuttaa blogini nimeksi vaikka Munalaakson.

    VastaaPoista
  5. Tuli nyt ihan supernälkä kun noita vinkkejä kommenteista luin...
    Haaste blogissani sinulle, jos haluat vastaanottaa:)

    VastaaPoista