Tervetuloa!

Klikkasit juuri itsesi kirjoittaja, kirjastonhoitaja Mervi Heikkilän blogiin, jossa kerrotaan elämästä eri rotuisten lampaiden ja maatiaiskanojen kanssa sekä vaihtelevasti muistakin tärkeitä asioista, kuten huovutuksesta ja lankojen kasvivärjäyksestä.



torstai 29. joulukuuta 2011

Rukkien kokoontumisajot

Tuulilaaksoon saapui tänään vieraaksi rukkeja, muutama värttinä ja karstat. Ne tutustuivat nopeasti talon omaan rukkiin, värttinään sekä karstoihin ja eipä aikaakaan, kun tuvassa karstattiin, rukitettiin ja värttinöitiin niin että pulina kuului.
Vakavasti puhuen tuli myös tupa täyteen ihania naisia, jotka olivat kiinnostuneita siitä, miten muorit menneinä aikoina taikoivat villakasasta lämpimät töppöset ja rasat. Kärsivällisenä opettajana toimi Sini, lampuri, artesaani ja itseoppinut kehrääjä.


Vaikka töppösten teko oikeasti alkaakin siitä, että ostetaan lammas, oikaisen vähän ja kerron, että alussa on kasa Venus-lampaalta leikattua villaa. Sen kuidut täytyy saada suoraksi ja erilleen toisistaan, joten ensin karstataan.

Karstaus onnistui hienosti kaikenikäisiltä osanottajilta.

Kehrääminen värttinällä olikin sitten hiukan haastavampaa. Ope näyttää, kuinka homman pitäisi toimia.
Kanakko yritti ja yritti ja oli lopulta sitä mieltä, että värttinällä ei kuulu lainkaan tehdä lankaa vaan pistää sormeen. On myös mahdollista, että Kanakon värttinässä oli jokin mystinen valuvika ja sillä pystyy tekemään pelkästään katkeilevaa lumppulankaa.


Rukki sen sijaan on paljon miellyttävämpi langantekolaite. Sen ääressä saa istua ihan rauhassa. Tosin jostain syystä myös Kanakon rukilla tulee klumppuista lankaa,  lienee jokin valmistusvika siinäkin?


Kertaamiseen eli yksisäikeisen langan tuplaamiseen ei yhden päivän työpajassa ollut aikaa, mutta jahka on kaksi puolaa täynnä, täytyy kutsua Sini uudelleen kylään. Ensin rukkiin tosin täytyisi hankkia muutama puola lisää.

Ihan täydellisesti ei siis yhden päivän opettelun jälkeen vielä suju langan tekeminen, mutta hauskaa oli hyvässä seurassa eikä joulunajan herkuttelu näemmä päättynyt vieläkään.


Lämmin kiitos kaikille kehräyskutsuille osallistuneille! Viimeistään ensi kesänä värjätään lankoja kasviväreillä samalla valioporukalla!

lauantai 24. joulukuuta 2011

Joulupuuro

Kaartuu kaunis linnunrata,
kiehuu tontun puuropata.
Metsänväki herkun haistaa,
kettu tahtoo heti maistaa,
vaan jänis padan ensin näki.


Olkaa hyvä, herrasväki!
Tästä kyllä muonaa riittää!
Tonttu kiitoksia niittää.


Hangen alla otso nukkuu,
hältä koko juhla hukkuu!
Kylkee kääntää, äänen päästää:
"Kai tonttu kevääksikin säästää!"


Mervi Heikkilä




Tuulilaakson eläinten jouluun ei ole kuulunut puuroa. Sen sijaan lampaat ovat saaneet erikoisherkkuansa kerppuja, kani jyrsijän namuja, koirat luita ja kanat ja kalkkunat muuten vaan tuhdimmat ruoka-annokset sekä salaatiksi kuivattua apilaa. 


Lunta ei Tuulilaaksossakaan jouluaattona ollut, mutta nyt joulupäivän aamuna näyttäisi taivaalta jotain valkoista putoilevan. Kanakko lähteekin koirien kanssa ihan kohta oikein pitkälle lenkille tuota ihmettä ihailemaan.


Rauhallisia joulunpyhiä kaikille blogin lukijoille!

sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Pimeyttä ja valoa

Muutaman päivän päästä on talvipäivänseisaus, vuoden lyhin päivä pohjoisella pallonpuoliskolla. Silloin aurinko on suoraan Kauriin kääntöpiirin yläpuolella, eikä napapiirin pohjoispuolella aurinko nouse lainkaan.
Kylmenevään, pimenevään vuodenaikaan tarvitaan juhlia ja valoa. Jo ennen kristillistä joulua keskitalvella vietettiin ympäri maailman erilaisia vuotuisjuhlia, esimerkiksi germaanien yulea ja roomalaisten saturnalia-juhlaa.



Pimeys jää onneksi taka-alalle ajatuksissa Tuulilaaksossakin, sillä Kanakko polttaa kynttilöitä, puuhastelee keittiössä ja huovuttaa kylpyhuoneessa. Eläimiä ei kuitenkaan voi unohtaa, vaikka jouluvalmistelut ovat mukavia. Näin viikonloppuisin kanalassa, lampolassa ja kalkkunalassa hommailussa on parasta kiireettömyys. Ohjelmaan kuuluvat erityisherkut, rapsuttelut ja tavallista huolellisempi kuivittaminen.

Tänä vuonna Kanakon työpaikalla, kirjastossa, on lasten- ja nuortenosastolla hauska joulukalenteri. Kirjahyllyjen yläpuolella on kaappeja, joiden oviin rakentuu päivä päivältä joulukalenteri. Hauskan idean myötä kirjastolaisten kädentaidot ja luovuus pääsevät oikeuksiinsa ja toinen toistaan kauniimpia luukkuja on valmistunut asiakkaiden ja henkilökunnankin iloksi.

Myös Kanakko rustasi yhden luukun, luukun numero neljätoista. Se ei todellakaan taida olla mikään askartelutaidon helmi, mutta sitä varten kirjoitettiin ihan oma jouluruno:

Heimo-hiiren joululaulu


On kellari pullollaan hyviä jyviä,
havunneulanen kannettu tupaan.
Ja 
jos pakastaa, pyryttää,
viimanen vihmoilee,
silloin murusein sulle mä lupaan:
"Saat punaisen myssyn ihanaan päähän 
ja villaiset tossut ikävään säähän!" 


Mervi Heikkilä

Kaikki jouluvalmistelut eivät toki ole yhtä mukavia ja ihania. Kanakolla on nimittäin vaikea siivousallergia. Siitä huolimatta lienee ihan pakko enimmät pölyt pyyhkiä. Perinteisesti se tapahtuu Tuulilaaksossa aatonaattona, joskus vasta aattona. Siihen on onneksi vielä aikaa.

lauantai 10. joulukuuta 2011

Sairaus etenee

Oi voi, j-virus on saanut yhä tukevamman jalansijan Tuulilaaksossa! Onneksi taudin oireita helpottaa iso laatikollinen värjättyä ja karstattua lampaanvillaa. Niitä saadakseen Kanakon ei tarvinnut edes marssia kehräämölle, vaan aarre löytyi omasta kaapista taannoisen huovutustauluinnostuksen jäljiltä.
Tässä muutama valmis koru.


Ja tässä vielä kuva Tuulilaakson olohuoneen seinällä lentävästä kuovista.
Kuovitaulu on tehty ensin märkähuovuttamalla rottinkisen (?) verhon avulla ja yksityiskohtia on lisätty neulahuovutuksella. Kun kuovitaulua katsoo valokuvana, huomaa, että alaosan osmankäämit kaipaisivat vähän voimaa ja sävyjä. Kanakko taitaakin tarttua neulaan ja ryhtyä pistelemään reikiä olohuoneen tapettiin. Taulu on nimittäin naulattu (!) kiinni seinään - aika pienillä nauloilla tosin.

J-virus

Kanakkoon on iskenyt jokavuotinen, mukava virus. Tänä vuonna tartunnan on saanut myös pikku-Kanakko. Tuulilaaksossa tauti oireilee siten, että täytyy alituiseen lämmitellä ja litkiä glögiä, poltella kynttilöitä, lutrata lämpimällä vedellä ja mäntysuovalla, kaulia ja paistaa, lauleskella vanhoja lauluja ja kiinnittää kovasti huomiota pieniin, punanuttuisiin olentoihin.

Tähän mennessä pikku-Kanakko on j-viruksen kourissa saanut aikaan kasan piparkakkueläimiä. Kanakko ei kaikkien j-taiteen sääntöjen vastaisesti tosin valmistanut piparitaikinaa itse, vaan osti kaupasta valmiin taikinan. Tasangon piparitaikinat ovat Tuulilaaksosta katsottuna kuitenkin lähiruokaa. Keksitehtaan läheisyyden voi sopivalla tuulella haistaa. Makea, mausteinen tuoksu kaikkialla ilmassa tuo maisemaan ripauksen satua.

Kanakko puolestaan on pyöritellyt ja kaulinnut toisenlaista taikinaa. Kanakko on myös käynyt ihanaisessa Näpsäkkä-puodissa Seinäjoella ja ostanut korulukkoja. Huopakoruja itselle? Tai jollekin toiselle.

Joskus Tuulilaaksoon iskee myös taudin pahempi muoto, j-stressi. Se saa Kanakon siivoamaan raivon vallassa, kiljumaan olemattomista, ryntäilemään hikisenä kaupasta toiseen ja ähertämään inhottavan teipin ja repeilevän lahjapaperin kanssa.

Kanakolla tosin on kaunis kuvitelma, että vanheneminen ja viisastuminen suojaa j-stressiltä. Voisiko se olla totta?

maanantai 5. joulukuuta 2011

Kurkkaus lorupussiin

Kanakolla on kaksi ihan omaa lorupussia. Toisessa on pelkästään kana- ja kukkoloruja, toisessa eläinloruja ja muutama traktorirunonen. Kurkataanpa lorupussiin.

Luonnollisesti Bruno-pässillä on suosikkinsa lorukorttien joukossa:

Päkätti pää,
pässipä tää
aitojen yli lennähtää.

Päkätti pää,
pässi huus mää!
Ketä ne villat lämmittää?

Kuvassa Bruno odottelee keritsijää ja ihan selvästi miettii omassa pikku pässinpäässään uusia kujeita - vai sittenkin BÄÄ-loruja?

Edellisessä postauksessa puhuin runosta nimeltä Suuria määriä sarvijääriä. Vaikka sarvijäärän sarvet ovat ötökkään verrattuna hyvin pitkät, runo on lyhyt:


Hui!
Suuria määriä sarvijääriä
liiterissä asuu.
Vaan,
eivät ne piittaa mistään muusta
kuin kaarnasta, tuohesta,
kuivasta puusta.

Tasapuolisuuden nimissä täytyy lehmienkin päästä ääneen:

Kenen lehmä ojassa?
Oma lehmä ojassa.

Mitä lehmä ojasta?
Mutakylvyn nautiskelee,
mansikoita maiskuttelee,
kaarnaveneen veistelee.

Miten lehmä ojaan meni?
Oppi lehmän ojaan kaatoi.

Mitä lehmä sitten tekee?
Lehmä tulee pois!

Niin, kukapa sitä ojaan kovin pitkäksi aikaa jäisi.
Oikein rauhallista itsenäisyyspäivää kaikille Tuulilaakson lukijoille.

keskiviikko 30. marraskuuta 2011

Kahdeksan satunnaista asiaa

Blogiavaruudessa sinkoilee joukoittain haasteita. Yksi sellainen lennähti taas Tallipäiväkirjasta Tuulilaaksoon.
Haaste:
a) Kiitä haasteen antajaa: Kiitos, Tallipäiväkirja !
b) Nämä blogit haastan mukaan:
Kivitasku
Vaskooli
c) Kerro näille blogisteille haasteesta (rikoin sääntöjä minäkin, sillä haastan vain kaksi blogia ja lisäksi Vaskooli voi kertoa myös kuvin)
d) Kerro kahdeksan satunnaista asiaa itsestäsi, siis Kanakosta.

1) Narskuttelen yöllä hampaitani.
2) Olen suorittanut 10 opintoviikkoa Taideteollisen korkeakoulun kursseja, avoimella puolella.
3) En osaa virkata nirkkoa.
4) Juutuin Aaronin pianokoulun ensimmäisen osan Juna-kappaleeseen.
5) Minulla on parhaillaan kesken useita eri lanu-kirjoja.
6) Olen tehnyt graduni Mahyn kirjasta Noitavaellus ja se on edelleen mielestäni yksi parhaita koskaan ilmestyneitä nuortenkirjoja.
7) Olen osallistunut Kemin sarjakuvafestivaaleille.
8) Olen pussannut lammasta (ei kielisuudelmaa sentään).
9) Olen kirjoittanut runon nimeltä Suuria määriä sarvijääriä.
10) Tyttäreni toinen nimi valittiin Muumien Alisa-noidan mukaan.

sunnuntai 27. marraskuuta 2011

Elämää ruokintapöydällä

Edellisen päivityksen eläin oli mustakalkkuna, vaikka Kaisan päivänä perinteisesti pääosassa on lammas. Kanakko ottaa nyt äkkiä vahingon takaisin ja kertoo viime päivien tapahtumista Tuulilaakson lampolassa:
Kun kaikki neidot vuorollaan olivat vannoneet Bruno-pässille ikuista rakkautta, tunteet lampolassa äkisti jäähtyivät. Lyhyttä ja kiihkeää on lampaiden rakkaus. Brunoa moinen ei miellyttänyt, vaan hän alkoi miehistellä ikävästi ja puskea seuralaisiaan. Siitä syystä Kanakko nikkaroi Brunolle lampolaan oman yksiön. Näköyhteys neitosiin säilyi, mutta puskemaan ei enää pääse.
Erityisesti uusin tulokas, ruskea Sinikukka-uuhi on joutunut pässin miehistelyn kohteeksi. Nokkela lammas on keksinyt, että ruokintapöydällä oleilevaa kukaan ei pääse puskemaan. Eikä pääse myöskään kunnolla kuvaamaan, kuten alla oleva otos paljastaa.
Saavutetusta edusta ei luovuta, on Sinikukka päättänyt. Hän suostuu tulemaan ruokintapöydältä pois ainoastaan, jos porkkana on tarpeeksi houkutteleva - esimerkiksi vadillinen herne-kaura-ohraseosta. Kanakko odottaa innolla päivää, jolloin Sinikukka kasvaa lampaan mittoihin ja lakkaa mahtumasta omimaansa pesäkoloon.
Tänä viikonloppuna Kanakolla oli kaksi pikkulampuria apulaisena. Kuva todistaa, että varsinkin tyttöpuolinen apuri oli hyvin ahkera. Kun Bruno-pässillä on oma yksiö, on kaikenkokoisten apurien turvallista hoidella Terezaa, Venusta ja Sinikukkaa.

lauantai 26. marraskuuta 2011

Kaisan päivä

Vanha kansa sen tiesi: Kaisa lampaat keritsee. Tuulilaaksossa on siis kiirehditty puuhaan ihan liian aikaisin. Jospa ensi syksynä oikeana päivänä.

Ennen aikaan Kaisana myös syötiin juhlallinen lammasateria. Itä-Suomessa tosin ruokapöydästä löytyi puuroa ja olutta. Jos lehmät ehtivät ehtyä ennen Kaisaa, säästeltiin maitoa Kaisanpäivän puuroa varten.
Kaisanpäivänä myös ennustettiin joulun säätä, johon on tasan kuunkierto aikaa.

Äskeisen Kaisanpäivän kunniaksi esiteltäköön nyt Tuulilaaksoon syksyllä muuttanut siivekäs.

 Hän on Kuikka, mustakalkkunapoika, joka muutti Muru-kalkkunan kaveriksi. Tullessaan Kuikka oli huonossa kunnossa ja vaati lusikkaruokintaa sekä erikoisherkkuja ensimmäisen viikon. Onneksi Kuikka kuntoutui ja viettää nyt harmonista yhteiselämää hiukan kärttyisen morsionsa kanssa.

Tässä vielä lähikuva. Huomaattehan tumman komistuksen sielukkaan ja älykkään katseen!




tiistai 22. marraskuuta 2011

Uusi kirja painossa

Koska Kanakko paitsi hoitaa kanoja, kukkoja, lampaita, kissaa, koiria, miestä, tytärtä ja muutamaa kirjastoa, myös kirjoittaa, hän odottelee parhaillaan pakettia kustantajalta. Kyseessä on keväällä ilmestyneen äänikirjan kirjaversio. Satupiiri-äänikirjassa on seitsemän satua neljältä eri tekijältä, Jussi Matilaiselta, Mervi Heikkilältä, Seija Gauffinilta ja Tarja Leinoselta.
Satupiiri-kirja sisältää samat sadut kuin äänikirjakin ja lisäksi yhden bonussadun, jonka sattumoisin on kirjoittanut Kanakko ja jossa sattumoisin seikkailevat ajokoira ja kissa. Kanakko muuten ehdottomasti kieltää kaikki yhteydet todellisiin henkilöihin tai todellisiin ajokoiriin ja todellisiin kissoihin. Satupiiri-kirjassa on kovat kannet ja Kanakon tekemä mustavalkokuvitus.
Monen eri sattuman summana Kanakko tulee saamaan kustantajalta ihan hirvittävän ison paketillisen noita kirjoja, joten Kanakko myös ilomielin luopuu osasta opuksia. Satupiiri-kirjan hinta on 20 euroa ja muutamia äänikirjojakin on vielä, joten halutessaan äänikirjan ja kirjan saa yhteispakettina 30 eurolla. Satupiiri sopii noin 5 - 10 -vuotiaille lapsille, mutta mukavaa palautetta on tullut aikuislukijoiltakin. Jos siis vaikka pukin pussi kaipaa täytettä, tilauksen voi tehdä sähköpostilla: mervi.heikkila@netikka.fi - ja Kanakon puumerkin saa kaupan päälle. Kirjan pitäisi putkahtaa painosta marras-joulukuun vaihteessa.


Tässä vielä huono kuva kansikuvaluonnoksesta, jonka Kanakko kirjaan maalasi. Harmi, etteivät Kanakon taidot riittäneet varsinaisen kansikuvavedoksen liittämiseen.

lauantai 19. marraskuuta 2011

Risut ja männynkävyt

Tuulilaaksossa vietettiin yllättäen antoisaa kotoilupäivää. Kaikki alkoi siitä, kun Kanakon puhelin piippasi ja kyseli, olisiko tänään Strömsö-päivä. Kanakko heitti välittömästä käsistään arvostelukirjan, kääri hihansa ja rullasi matot alta pois. Aina on aikaa kotoiluun!

Kun ystävä saapuu strömsöilemään, Tuulilaakson keittiö näyttää alta aikayksikön tältä:
Siis kotoisalta?

Lyhyen, mutta kiihkeän työpajan tuloksena syntyi ruusunmarjapuu Tuulilaakson portaille.
Kaksi sammalpalloa Tuulilaakson oven pieleen.
Muutama asetelma, joista kuvassa se hauskin.

Ja lisäksi oikea, sinisilmäinen maahinen vartioimaan Tuulilaakson pihaa.
Kanakon mielestä maahisherra viiksineen muistuttaa epäilyttävästi muuatta herra Lindbergiä. Ehkäpä herra houkuttelee joku päivä pihapiiriin myös itse Rauha Räppääjän?

Ehdottomasti paras tapa päättää ahkera strömsöily on muuten runsas teen, suklaan, karkkien, piparien ja kynttilänvalon nauttiminen. Tunnelmallisia kotoiluhetkiä kaikille blogin lukijoille!

keskiviikko 16. marraskuuta 2011

Haastetta kerrakseen

Tallipäiväkirjassa heitettiin Tuulilaaksoon kuvahaaste.
Kuva ei ole kovin ihmeellinen, mutta kertoo viime joulusta. Tuulilaaksossa tehtiin itse porkkanalaatikkoa, mutta peruna- ja lanttulaatikko taisivat olla kaupan valmisteita. Siinäpä haastetta tälle joululle: Kanakko voisi kokeilla tehdä kaikki laatikot ihan itse. Jos vain ehtisi.
Muistatteko muuten tuoksun, joka lämpimistä laatikoista lähtee? Ilman sitä ei Tuulilaaksoonkaan tule joulua.

Varsinainen kuvahaaste meni näin:
1. Avaa koneesi kuvakansiosta neljäs kansio.
2. Ota sieltä neljäs kuva.
3. Julkaise se blosissasi ja selitä se.
4. Lähetä haaste neljälle bloggaajalle.

Lähetän haasteen Tainalle, Ellile ja Hennalle sekä Leenalle.

lauantai 12. marraskuuta 2011

Ilman nuttua

Marraskuu on heittänyt harmaan, sumuisen nutun maiseman ylle. Tuulilaakson lampolassa nutut sitävastoin on riisuttu pois.
Venus ja Tereza esittelevät mielellään uutta nakutyyliään. Tyylikäs on, vaan olisiko neideille jäänyt peräti hiukan miehekästä poskipartaa? Kuva paljastaa, että Kanakko on laiskotellut. Kerinnän jälki olisi pitänyt huolitella saksilla, että neitosten posket olisivat soman sileät.
"Kyllä Brunokin on keritty!" Ennättää nuori mies määkäistä. Kanakon mielestä hän voisi pestä korvansa. Toisaalta mustat pilkut kasvoissa kuuluvat rygja-lampaiden karismaan. Olkoon pilkut ja täplät sitten.
Vatsan altakin Kanakko olisi vähän voinut saksilla nipsaista. Pienistä karvatukoista huolimatta Tuulilaakson lammasneidit näyttävät Brunon mielestä kuitenkin vastustamattoman kauniilta. Huomaattehan rakastuneen ilmeen pässipojan kasvoilla?
Kanakolla on myös uutisia, joita ei vielä ole pässille ja neitosille kerrottu. Nokkelat lukijat ehkä ovatkin huomanneet, että Tuulilaakson lampolasta puuttuu jotain? Aivan oikein, ruskeaa lammasta ei vielä ole. Vaan kohtapa on. Ehkä jo ensi viikolla lampolaan muuttaa ihana, ruskea suomenlammastyttö komistamaan katrasta entisestään. Sitten Kanakko lupaakin hillitä ittensä tuttavien lampoloissa vieraillessaan. Muutoin on pelkona, että tuleville lammaslapsille ei ole sijaa tässä majatalossa.

lauantai 29. lokakuuta 2011

Kerintä

Viime perjantaina Tuulilaakson pieni katras pääsi eroon villoistaan. Kylään tuli lampuri keritsemiskoneineen, eivätkä siinä bäät ja määt auttaneet - jumpperit riisuttiin niin pässeiltä kuin uuhiltakin. Valitettavasti kuvat lampolan sisätiloissa eivät onnistuneet kovin hyvin, mutta tytär tallensi silti urhoollisesti koko toimituksen. Kanakon tehtävä oli pitää päkätit paikallaan juhlallisen toimituksen ajan. Kuvissa näkyvä harmaa alusta on pressu, joka levitettiin oljille, jotta villat eivät sotkeutuisi olkiin.
Ensinnä vuorossa oli Venus. Keritsemisen jälkeen hänestä jäi jäljelle lähinnä vain pää.
Kanakkokin keskittyi huolella toimenpiteeseen, kuten ilmeestä voi päätellä.
 Niin lähtivät Brunonkin villat, Ensimmäinen veto takaa eteenpäin.
Lopuksi huolellisesti kaula. Eipä tullut palkeenkieliä eikä haavoja. Villaa kertyi puolitoista jätesäkillistä. Niille osoitteeksi kehräämö ja kohta voi odotella lankoja.
Huomenna kuvaan koko katraan vielä vähissä vaatteissa, jotta saadaan kunnolliset ennen ja jälkeen -kuvat.

sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Memento mori

Lokakuun sumuisena aamuna Tuulilaaksossa siivottiin kesää pois. Terassin huvimajasta riisuttiin kankainen katto, joka oli jo ehtinyt venyä syksyn sateissa ja tuulissa. Puutarhasta kuokittiin viimeisiä Matilda-perunoita, jotka muistuttivat enemmän savimöhkäleitä kuin mukuloita. Kasvimaalta korjattiin sinne unohtuneita kasvuharsoja. Kesken puuhailun Kanakko kuitenkin yht´äkkiä pysähtyi ja haki kameran. Kuihtuvat, talveen valmistautuvat kasvit ovat kauniita.

Terassin huvimajan runkoa kiipeävät, ruskeat humalat käpyineen.
Valamonruusun hehkuvat marjat.
Talven alla vielä hiukan loistava perennapenkki.

Ja voimakkaan vihreät rodot, joiden isot silmut kantavat jo lupausta keväästä.

Memento mori, muista kuolevasi. Latinankielinen sanonta putkahti jostain Kanakon mieleen kuihtumisen kauneutta katsellessa. Sehän ei Kanakon mielestä tarkoita, että pitäisi synkistellä ja katua tekemiään tekoja, vaan päin vastoin nauttia kaikin aistein elämästä ja juuri tästä hetkestä.

Niin Kanakkokin yrittää tehdä. Ulkopuuhailun jälkeen hän sytyttää tulen uuniin, keittää teetä, nappaa runokirjan kainaloon ja antaa säkeiden viedä.

sunnuntai 16. lokakuuta 2011

Kuumia tunteita

Koleana syysaamuna Kanakko huomasi, että Tuulilaaksossa roihuavat kuumat tunteet. Muru-kalkkuna on rakastunut. Hän juttelee vienolla äänellä, pörhistelee somasti höyheniään, luo kainoja silmäyksiä ripsiensä takaa, eikä voi päästää rakkautensa kohdetta silmistään. Tai oikeastaan kohteita on useita.
Ja kun tarkemmin katsoo, ei voi olla Murun kanssa eri mieltä. Ovathan ne komeita.
Ruskea komistus on ehta ilmajokinen maatiainen ja harmaankirjava taas on tyrnäväläisristeytys. Nimiä heillä ei ole, koska tulevaisuus on vielä hieman epävarma. Murun kuumimpien tunteiden kohde on kuitenkin itse Sirius Musta.
Eikä ihme, onhan hän Tuulilaakson urhoista upein.

Mutta hyvät lukijat, seuraavaksi on tietenkin pakko esittää kysymys: Saako Muru vastakaikua tunteisiinsa? Siihen Kanakko ei osaa yksiselitteisesti vastata. Paljon energiaa kuitenkin käytetään välttelyyn, puskiin piiloutumiseen ja karkuun juoksemiseen. Ehkä Tuulilaakson rakkaustarina on onneton - tai ehkä tumma, komea muukalainen tulee ja palavien tunteiden kohde vaihtuu. Kanakko on jo nimittäin varannut Murulle sydänystäväksi mustakalkkunapojan.

Siinä olivatkin viimeiset ulkokukkokuvat Tuulilaaksosta tältä syksyltä. Yöllä alkaa olla pakkasta ja roihuavat tunteet eivät varsinaisesti lämmitä, on siirryttävä sisätiloihin.

maanantai 10. lokakuuta 2011

Sulkasato

Tuulilaakson vanhemmat ilmajokiset maatiaisrouvat ovat sulkasadon kourissa. Ne ovat vaisuja ja näyttävät pieniltä, surkeilta ja höyhennetyiltä. Näin harmaana ja ankeana maanantaina kanakonkin on helppo samastua hoidokkiensa oletettuun mielentilaan.


Uteliaisuus on kuitenkin tallella. Tässä kolme kesähoidosta palannutta rouvaa ihmettelee kuvaajaa ja hänen jaloissaan pyörivää Kalma-Alma -kissaa.

Kissa kuitenkin päätti ottaa jalat alleen, kun pari pihakukkoa pyrki tervehtimään rouvia. Seuraavassa hetkessä rouvat karkasivat pihalle, kanakon täytyi heittää kamera käsistään ja sännätä jahtaamaan kanoja. Lyhyen mutta kiihkeän takaa-ajon jälkeen karkulaiset palasivat kotiinsa. Kostoksi potentiaalisten uusien rouvien menetyksestä kukot marssivat talon portaille ja nokkivat kaikki kissanruoat.

Vaikka on jo lokakuu, Tuulilaaksossa on edelleen muutamia kukkoja pihalla. Kaikki linnut toki otetaan säänsuojaan, kun yöpakkasia tulee. Kukkoja on kuitenkin nyt niin paljon, että osa päätyy piakkoin eettiseksi ateriaksi Tuulilaakson ruokapöytään. Vapaana kasvaneet ja kotitilalla loppunsa nopeasti kohdanneet kukot voi syödä, jos ei hyvillä mielin, niin ainakin tietoisena siitä, että niillä oli parempi ja pitempi elämä kuin kaupan kylmäaltaan broilereilla.

lauantai 24. syyskuuta 2011

Sadonkorjuu

Syyskuun lopussa vietetään Mikkelin päivää. Mikkelistä nauriit kuoppaan, perunat laariin, jyvät aittaan ja ämmät pirttiin. Mikkeli myös tyhjentää pellot - sato on korjattu ja karjan ulkolaiduntaminen loppuu. Niin Tuulilaaksossakin, jossa kanat ovat jo talvikanalassa ja lampaat laitettiin eilen sisälle. Puuliiterissä on talven varalle kuivia heiniä ja kerppuja ja ohran olkia on melkein joka paikassa. Perunoita on kyllä vielä pellossa, kun jatkuvat sateet karkottavat perunannostajat pirttiin. Samoin omenapuut kantavat vielä osaa sadostaan.


Sateista huolimatta syksy on kuitenkin ollut lämmin. Kesäkurpitsa ja terassin tomaattikin ovat ehtineet kypsyttää satoaan. Nyt loput vihreät tomaatit täytyy kuitenkin poimia kaappiin kypsymään, eikä kesäkurpitsa taida enää kasvattaa sylissään yhtään pötkylää.

Palvelusväelle Mikkeli oli ennen tärkeä juhla, sillä siitä alkoi viikon vapaa. Seitsemän päivää vuodessa piioilla ja rengeillä oli lupa juhlia. Tuulilaaksossa ei sellaista piikaa ole, joka saisi peräti viikon vapaan askareistaan, mutta parin päivän kirjamessureissu Turkuun ajakoon saman asian.

Mikkelinpäivää on sanottu myös pässinpäiväksi. Perinne juontaa juurensa ajalta ennen kristinuskon tuloa Suomeen. Pässinpäivänä uhrattiin jo keväällä tarkoitukseen valikoitu pässi tai lammas. Lihat syötiin, sisälmykset vietiin uhripuun juurelle ja pää ripustettiin puuhun. Tällä tavoin taattiin talon lammasonni taas seuraavaksi vuodeksi.

Tuulilaaksossa Bruno-pässi saa ainakin tänä syksynä pitää päänsä. Lammasonni yritetään taata muilla keinoin, kuten esimerkiksi hemmottelemalla lampaita kerpuilla ja jyvillä. Toivotaan, että keinot ovat yhtä tehokkaita kuin muinaisten suomalaisten konstit.


lähde: Maaseudun Tulevaisuus 23.9. 2011, Topi Linjama: Hyvää pässinpäivää!

lauantai 17. syyskuuta 2011

Aamulla 17.9. 2011

Hyvää huomenta Tuulilaakso! Hyvää huomenta kalpea kuu ja kesän viimeiset rippeet.
Tukevasti kiinni syysaamussa, elämässä tai ainakin portissa. Vielä hetken.
Kaikesta huolimatta ohran olkipaaleista kurkottaa uutta elämää.
Ja portailla on kukka. Tai lähes ainakin.
Kalkkunat arvostavat syksyn antimia. Sopivasti pehmenneistä omenoista kilpaillaan. Välillä on pakko kokeilla,  miltä käsi maistuu.

perjantai 9. syyskuuta 2011

Paimennusharjoituksia

Joillakin koirilla vain on se: kertakaikkiaan vastustamaton halu paimentaa lampaita. Se näyttää hienolta ja paimentavat koirat ovat ihan huippuja, mutta älkää hämääntykö - paimentaminenkin perustuu pohjimmiltaan saalistusviettiin.
Paimennusviettiä ei voi koiralle opettaa, mutta tottelevaisuutta ja muuta paimentamiseen liittyvää kyllä. Tuulilaaksoon saapui viime viikolla ensivisiitille kaksivuotias Ninni, bordercollie. Ninni harjoitteli paimentamista emäntänsä kanssa ja Bruno, Tereza ja Venus koettivat olla avuksi - tai sitten eivät.


Ninni valmiina harjoituksiin.
Ja lampaatkin valmiina?
 Ai tuonko pitäisi paimentaa meitä?

Eikö se usko, ettei meitä tarvi paimentaa! Paimentais keskenänsä vaan.
Äiitii!! Se syö meitin! 
Ja sitten juostiin, kunnes koko touhu alkoi vähän kyllästyttää, sekä koiraa että lampaita. 
Kauniin syysillan saldona lampaat tottuivat perässä tulevaan koiraan, koira tottui Tuulilaaksoon lampaisiin ja koiran kaverit saivat sangollisen omppuja.